Hämmentävä Berliini
Sain elämältä mahdollisuuden tutustua Berliiniin. En kyllä tiennyt vielä maaliskuun alussa, että olen huhtikuun alussa Berliinissä. Elämä yllättää aina välillä.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun tyttärelläni on suuri haave ollut nähdä Kpop livekeikka. Nyt sitten se ikuisuus unelma toteutui. Samalla minä otin elämän antaman mahiksesta kiinni ja hyppäsin seikkailuun.
Eniten jännitti se, että reissuun tulee jokin, astetta suurempi ongelma. Niin kuin meillä on tavaksi jo muodostunut ihmeellinen säheltämien ja ikuiset ongelmat reissuissa. Tällä reissulla vältyttiin sellaiselta. Tänks kaad!
Berliini antoi kyllä sellaisen hämmennyksen ja tunteita laidasta laitaan. Jossain sivustolla Berliiniä kuvattiin Euroopan rumimmaksi pääkaupungiksi. No, ruma on kaunista ja kaunis on rumaa. Mulle tämä oli upea kaupunki. Berliinissä on nähtävillä DDR aikaista vaikutetta, sotahistoriaa sekä karua, arkkitehtuurin kuningas ideoista kertovia rakennuksia. Toisaalta rakennukset ovat keskiajalta ja yhtäkkiä vieressä rakennus 2000 luvulta. Ehkä 90 luvulta. Emoalus on rakennus joka pitää sisällään asuinkerroksia, kauppoja, ravintoloita.. ulospäin näyttää Star Warsin avaruuden halki liitävältä emoalukselta.
Kuvauskohteita löytyi useita. Kamera ei vain halunnut antaa nyt mahdollisuutta kuvaamiseen, vaan tyydyin kännykkä kuvaukseen, mikä oli hyvä idea. Taide ja arkkitehtuuri kiinnostivat mutta ajauduin keskelle sotahistoriaa. Aina 1700 luvulta vuoteen 1989.
Historialliset nähtävyydet ja muistomerkit kävelymatkan päässä
Punkkasin Postdamer kaupungin osassa, jossa kaikki nähtävyydet hirveyksineen ja upeudellaan oli kävelymatkan päässä. Postdamer Plaza Berliinin keskeisintä aluetta. Nykyään tämä alue on oiva lenkki (ainakin 10km) illalla kävellä ja ihastella kaupungin sykettä valoineen. Päivällä kaupunki on arkea elävä pääkaupunki. Illan hämärtyessä muuttuu kaupunki suureksi metropoliksi. Matkan päähän käveltyäni aurinko laskee Brandeburgin ( rakennettu 1788- 1791) pylväiden taakse antaen sille mahtavat iltauringon valot. Ajoita lenkki tähän hetkeen.
Matkalla Brandeburgen portille, on pysähdyttävä Memorial to the Murdered Jews of Europe, Holokaustimuistomerkille. Se kattaa useita kymmeniä betonisia suorakaiteen muotoisia möhkäleitä, paaseja, kahden ellei kolmen korttelin verran. Näiden möhkäleiden välissä suosittelen kävelyä. Tämä veti mut heti hiljaiseksi. Pelottava kävely, pimeässä, joka söi kävelijän monumentin sisälle. Ja katosi. Minä eksyin. Hävitin kanssamatkustajatkin johonkin.
Kävellessäni Brandeburgin portista sisään, tunsin, kuinka historian energiat kävi lävitse. Sodan kauhut ja kylmän sodan ja toisen maailman sodan juhlat. Kuuluisa Berliner Mauer ( Berliinin muuri) aloitettiin rakentamaan vuonna 1961, jolloin Berliini jaettiin kahtia. Lopullinen muuri valmistui 1975. Muuri kulki tämän Brandeburkin porttien toiselta puolelta ihan 100m läheisyydessä. Berliinin Muuri tarkoituksena on ollut eristää itä ja länsi Berliini. Muuri lävisti myös Postdamerin kaupungin osan, jossa meidän hotellikin sijaitsi. Muuri sortui 1989, hiukan liian aikaisin, kun piti vapautua vasta myöhemmin.
Tiesitkö, että Berliinin muuria on ollut kaksi vierekkäin? Muurien välissä on ollut leveä " ei kenenkään" maata. Kuoleman käytäväksi kutsuttu. Ne jotka karkasivat muurin toiselle puolelle, ammuttiin..omia kansalaisia. Kaiken tämän merkittävän historian keskellä löysin itteni vahingossa seuraavana päivänä Topographie of terror museosta, Pahuuden portit. Tämä sai viimeistään energiani katoamaan vihaan, suruun ja hämmennykseen. Museo on rakennettu 2010 ja kertoo läpileikkauksen natsisaksan historiasta. Natsihallinnon hirmuteoista. Suosittelen käymään mutta älä mene jos haluat säilyttää hyvän fiiliksen. Museokierros alkaa rakennuksesta joka jatkuu ulkona, gestapon päärekennuksen pihalle ja Berliinin muuriin viereen. 200 metriä raunioita ja kuvia sotahistorian kauheuksista.
Löysin sen mihin halusin tutustua. Tullessani Berliiniin, mulla ei ollut mitään käsitystä kaupungista. Nyt on. Halusin hävittää surun ja vihan pois itsestäni ja näiden jälkeen suuntasin hetkeksi Gestapon päärakennukseen joka toimii nykyään galleriana.
Kaupunki on hämmentävä. Se täytyy kokea.